tiistai 16. joulukuuta 2014

ITSENÄISYYSKAMPAUS JA VÄRJÄYKSIÄ


ITSENÄISYYSJUHLAKAMPAUS
Olin aluksi tän kampauksen kanssa hermoromahduksen partaalla koska meillä oli kaksi tuntia aikaa tehdä ja suunnitella kampaus. Kampauksessa piti tehdä työsuunnitelma. Aluksi minulla oli ihan erillainen suunnitelma mutta sitten se ei onnistunut ja sitten tein nopeaa tän toisen kampauksen viimeisillä ajoilla ja tein nopeaa työ suunnitelman. Tupeerasin etutukan mutta en kauheasti sillä tavalla loivasti. Sitten tein yläosaan pienen osan banaaninutturaa ja kiharsin alaossan. Lopuksi etsin kivan hiuskoristeen ja laitoin sen banaaninutturan osan viereen. Omasta mielestäni kampaus onnistui hyvin ja olen tyytyväinen suoritukseeni.






 VÄRJÄYS



                                          ennen:                                                jälkeen:
värjäsimme luokkalaiseni hiukset ja ne olivat ennen kulahtaneen punaiset joihin oli aikasemmin yritetty tehdä muutama vaalea raita mutta niistä tuli kamalan väriset joten siihen laitettiin vastaväriä ja sinne tuli muutama ruskea raita. Laitoimme hänen hiuksiin huppuraidat ja ne vaaleni huomattavasti jokapuolelta. Tuli erittäin hyvä ja huomattava lopputulos. Käytimme aineena silk lift vaalennusainetta ja 6% hapetetta.


VÄRJÄYS
 ennen:
 jälkeen:

tyvi 10, 100% harmaa
pituus 4-6 vähän satunnaisia raitoja
topchic 5N@BP+5N 1:1
6% hapete 60ml
40ml 5N@Bp
20ml 5N
omasta mielestäni värjäys onnistui todella hyvin. ja sian föönöttuakin hiukset tosi hyvin ja niistä tuli hyvän näköiset. Asiakaskin oli tyytyväinen. Sama asiakas on ollut minulla aikaisemminkin värjättävänä.

maanantai 24. marraskuuta 2014

TOPCHIC KOULUTUS

VÄRIKOODIT- NUMERO- KIRJAIN- JÄRJESTELMÄ
-numero kertoo värin tummuusasteen
- 9KG=tummuusaste 9

PURKKIJÄRJESTELMÄN TOIMINTA
-erittäin tarkkamittaus
-siisti ja helppo värin ja hapetteen annostelu

MITTAUSJÄRJESTELMÄ
-aseta värikuppi hapete pullon päälle, pumppaa hapete painamalla kuppia alas
-aseta värikuppi väripurkin päälle ja paina (ÄLÄ PUMPPAA)
-mittaa AINA ensiksi hapete sitten väri

TOPVHIC HAPETTEEN VALINTA
-sama tummuusaste tai tummempi kuin lähtotilanne 3% hapete.
-sama tummuusaste tai astetta vaaleampi kuin lähtötilanne tai harmaanpeitto 6% hapete
-2-3 astetta vaaleampi kuin lähtotilanne 9% hapete
-3-4 astetta vaaleampi kuin lähtötilanne 12% hapete

TOPCHIC
-normaalivärjäyksessä (2-10 sarja) hapete sekoitetaan värin kanssa suhteessa 1:1
-esim. 40 ml hapetetta + 40ml väriä
-erikoisvaalennusväreissä 11- ja 12- sarjassa sekotussuhde 2:1
-esim 80ml hapetetta ja 40ml väriä

TOPCHICIN VAIKUTUSAJAT
-normaalivärjäys:
30min/lisälämmössä 20min
-vaaleammaksivärjäys:
45min/lisälämmössä 30min
-vaikutusajan jälkeen emulgoi sävy vedellä ja huuhtele huolellisesti ja käsittele Goldwel DualSenses shampoolla ja hoitoaineella

TOPCHIC N/NN SARJA
-N-sävyjä voi käyttää yksittäin tai muotisävyjen kanssa
-tarvitaan aina harmaiden peitossa
-jos hiukset ovat karkeat (lasimaiset) tai tarvitaan enemmän peittokykyä, N-sävy korvataan NN-sävyllä, jossa on enemmän pigmenttejä ja joka on hieman alkaalimpi

N/NN-SÄVYT
-Lisää N- tai NN sävyä seuraavasti:
-alle 30% harmaita:
N-sävyä 1/3 + muotisävyä 2/3
-harmaita 30-60%
N-sävy 1/2 + muotisävyä 1/2
-harmaita 60-100%
N-sävyä 2/3 + muotisävyä 1/3

11- JA 12- SARJAT
-vaalennus ja sävytys saman aikaisesti
-käytetään luonnonhiuksiin, värillä EI voi vaalentaa väriä!!
-11-sarja paras 6-8 tummuusasteilla
-11-sarja vaalentaa jopa 4-astetta
-12-sarja vaalentaa jopa 5 astetta
-kokopään värjäyksiin, raitoihin, tyvivärjäyksiin ja luoviin tekniikoihin
-viileitä pigmenttejä sisältävät 11V, 11A, 11P, 11SV ja 11N Huom: levitys!
-hapetteen valinta
1. määritä luonnonpohjan tummuusate
2. määritä haluttu lopputulos
= monenko asteen vaalennus tarvitaan

BLONDING CREME
-sekoitetaan hapetteeseen 2:1 käsittelemättömien luonnonhiusten vaalentamiseen (ei suositella levittämistä yksistään suoraan päänahkaan alkaalisuutensa vuoksi)
-11-tai 12 sarjan kanssa sekoitetaan max 50% saadan %-1 asteen lisävaalennus
-voidaan lisätä vaalennusaineeseen, jolloin saadaan voidemaisempi koostumus

SEKOITESÄVYT
=mix sävyt, esim: RRMix, PMix
.Max 50% värin joukkoon
-tehosteena sävyn syventämiseen

LEIKKAUKSIA JA VÄRJÄYKSIÄ





 Kasvava kerrostus. eli siinä kerrostetaan samalla tavalla kuin edellisessä kerrostuksessakin mutta vain jokaiseen hiusrajaan hiukset lyhenetvät ja ne ovat päältä pidemmät. Tämäkin oli yhtä hauska mutta aika haastava leikkaus. Omasta mielestäni osasin ihan hyvin.


 tässä ensimmäinen leikkaus asiakkaani. Unohdin ottaa alkukuvan mutta tämä oli erittäin hauska ja opin paljon uutta. Apunani oli yksi kolmosluokkalainen joka opasti minua siinä. opin mikä on hyvä tapa leikata huonoja latvoja pois kerrostetuista hiuksista. Sitten lopuksi vielä kolmosluokkalainen veitsellä viimeisteli hiuksia. Olin itse todella tyytyväinen lopputulokseen ja asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen.




 tässä on samallainen leikkaus kuin kasvava kerrostus mutta se on päältä täysin tasainen ja lyhenee hiukan etutukkaan. Hiukset lyhenevät paljon takaraivoon. Leikkasin myös korvaa vähän näkyviin ja niskaa lyhyemmäksi. Föönasin myös etuhiukset sivuun.ja vaihdoin jakausenkin sivuun. Mutta itse olin tosi tyytyväinen omaan työhöni.

ENSIMMÄINEN VÄRJÄYS
unohdin ottaaa värjäyksestäni kuvan koska se tuli minulle iha yllätyksenä koska jouduin ottaa luokkalaiseni asiakkaan. Mutta värjäys onnistui todella hyvin. Hiukset olivat aika moni väriset mutta lopputuloksena oli todella tumman ruskea.

värjäyksen työsuunnitelma

tyvi 10 tummuusaste, 100% harmaa
pituus 4 tummuusaste
latva 6 tummuusaste
yksi paksu raita 7 tummuusaste

topchic tyveen
5BP 20ml + 5NN 40ml
6% hapete 60ml 
sekoitussuhde 1:1

colorance pituuksiin ja latvaan
5NN 30ml
hapetetta 60ml
sekoitussuhde 2:1

30 min vaikutusaika ensiksi tyvi topchicillä ja sitten pituus ja latvat colorancella

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

PITKÄSTÄ AIKAA TÖITÄ

en ihan tasan tarkkaan muista mitä oon tänne viimeks laittanu mutta tässä viimeaikaisia leikkaustöitä.


 90 asteen porrastus jossa hiukset vedetään suoraa 90 astetta taaksepäin se on omasta mielestäni helppo leikkaus ja onnistui itseltäni tosi hyvin. On myös 45 asteen porrastus siitä minulla ei ole kuvaa koska se poistu vahingossa mun puhelimesta mutta sekin onnistui hyvin se oli muuten samanlainen mutta kerrostus ei ollut niin näkyvä ja se tehtiin muuten samalla tavalla mutta vedettiin vain 45 astetta ylöspäin


 tasamittainen kerrostus oli hauska leikata. Siinä tehtiin ensiksi keskelle otsalta niskaan sellainen josta nähtiin se pituus joka puolelta saman mittainen. Sitten muilta kohdilta pieninä lohkoina aina. Lopuksi vielä ohennettiin ohennussaksilla koko tukka. Se oli aika haastava mutta hauska.



ELUMEN- JA COLORANCE KOULUTUS

ELUMENKOULUTUS 19.9

Elumen on superväri siinä ei ole hapetetta, ammoniakkia ja fenyleenidiamiineja. Siinä on vain puhtaita, happamia suoraväripigmenttejä. Väri on kuitenkin yhtä kestävää kuin tavallinen kestoväri. Väri ei aiheuta kemiallisia reaktioita hiuksissa.

Värin pitää olla päässä 20 min lämmössä, 30 min ilman lämpöä. Elumenia EI emulgoida! Silloin Elumenin pigmentit kiinnittyvät hiukseen. Sen voi pestä kerralla 2 krt pure shampoolla + lock hoitoaine 5 min.
Elumen Return poistaa hellävaraisesti Elumenin pigmentit hiuksesta. tai jos hiuksissa on joku kova käsittely josta halutaan eroon niin ensiksi vaalennumassa:
35ml 6% hapetetta, 1 mitallinen silk lift vaalennusjauhetta, 3 tippaa vaalennusseerumia
Sitten hiukseen laitetaan Elumen Return joka poistaa Elumen pigmenttiä, sitten se harjataan harvalla kammalla jokapuolle tasaisesti ja pestään pois.

Elumen clean poistaa väritahrat hellävaraisesti iholta (esim. vanulapuilla)

Elumen väriryhmät (28 sävyä, neljässä väriryhmässä + clear, sävy ilman äripigmenttejä)

PURE: puhtaita intensiivisiä muotisävyjä kaikille tummuusasteille
DEEP: syviä ja tummia sävyjä täyteläisiin lopputuloksiin tummuusasteille 2-7
BRIGHT: ruskeita muotivivahteita luonnollisiin efekteihin tummuusasteille 5-8
LIGHT: hohtavia vaaleita sävyjä tummuusasteille 7-10

A=Tuhka    G=Kulta    K=Kupari    N=Luonto   R=Punainen   V= Violetti    B=Ruskea 2-6/Beige 7-10

Elumen sävyjä voidaan käyttää sellaisenaan tai sekoittaa keskenään

Elumen teknologia

happamat pigmentit= Loistavia hohtavia värejä
imeytymisjärjstelmä=kestävyys
Hapan PH=kiilto, ehjä hius

Elumenin imeytymisjärjestelmä 

ilman imeytymisjärjestelmää= väri liukuu pois
imeytymisjärjestelmällä= väri pysyy

Elumenin levitys

-valmistele jaottelut
- ota osiot Elumen levityskammalla
-levitä Elumen tyvestä latvaan
-aseta käsitellyt osiot varovasti muiden hiusten päälle tai..
-pidä kaikkia jo värjättyjä osioita yhdessä kädessä

Elumen prepare
-vahingoittuneet, vaalennetut hiukset sisältävät liian paljon negatiivisia varauksia ylihapettumisen takia
-Elumen-värille kehitetty värin esikäsittelyaine
-ottaa värin tasaisesti vastaan
-parantaa värin kestoa ja kiiltoa
-levitä pyyhekuivaan hiukseen
-älä huuhtele 
-kuivaa hiukset
-laita väri

Elumen wash
shampoo joka parantaa väriä

Elumen treat
hoitoaine joka tukee väriä

Rajatonta luovuutta...

...tummennuset   
...monivärjäykset
...sävytys
...värin tasoitus
...kiiltopalvelu
...return palvelu

COLORANCE-KOULUTUS 

Ydinvalikoima (sininen)

-lämpimät, viileät vaaleat, ruskeat ja punaise
-sekoitetaan pullossa, levitetään pyyhekuiviin hiuksiin

Parempaa peittävyyttä (pinkki)

-NN ja TriFlective Naturals-sävyt jopa 75%:n harmaanpeittoon 
-Cowlights yliraidoitetuille hiuksille 15 sävyä
-sekoittaminen kulhossa ja levitys siveltimellä kuiviin hiuksiin

Hienovarainen vaaleiden hiuksien virkistys (vihreä)

-5 minuutissa
-kirkastaa vaaleiden vivahdetta
-antaa taipuisuutta ja kiiltoa
-käytetään heti vaallennuksen jälkeen
-6 sävyä
-levitetään pullosta pyyhekuiviin hiuksiin pesupaikalla 
  
 
   

torstai 30. lokakuuta 2014

KAMPAUKSET


VIIDEN RULLAN HARJOITUS

oikealla puolella on ensimmäistäkertaa tehdyt rullausharjoitukset ja vasemmalla nyt viimekertaisin. rullaus on helppoa ja yksinkertaista, ei yhtään vaikeaa.

FÖÖNIKAMPAUS

föönikampaus on tehty juuri leikkauksen jälkeen. Föönikampaus on aika haastavaa pitkille ja paksuille hiuksille mutta lyhyille hiuksille se on ihan helppoa

 PAINETUT LAINEET

vasemmalla puolella on ensimmäistä kertaa tehdyt laineet ja oikealla puolella nyt viimeisimmät. Laineiden ensimmäinen osio on helppo mutta sitten kun pitää alkaa tekemään toista lainetta alemmas se on jo todella haastavaa koska ylempi laine meinaa aina suoristua.

BANAANINUTTURA


kotona tehty banaaninuttura ensimmäistä kertaa kunnolla. Banaani nuttura on aika haastava se ei ole todellakaan helppo mutta kampausta helpottaa huomattavasti jos hiukset ovat ensin tupeerattu napakasti kaikki taakse.


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

BLOGITEHTÄVÄ


http://paastavarpaisiin.blogspot.fi/
http://vivi-thkh.blogspot.fi/
http://kultakutri.wordpress.com/
http://hiusmuotoiluatunteella.blogspot.fi/
http://amatoorista-ammattilaiseksi.blogspot.fi/

Päästä varpaisiin blogi on Lila Syrenin kirjoittama, se koostuu kampaamiseen ja meikkaamiseen. Blogi on tosi selkeä ja hyvä siinä tulee kaikki asiat selviksi ja se on mielenkiintoinen ja sopivasti kuvapainotteinen. Sitä ei ole tylsä lukea koska siinä on myös kuvia vaiheista ja lopputuloksista. Blogissa on myös sopivasti kaikkia ohjeita ja neuvottu kaikki hyvin selkeästi.

Tukka hyvin, kaikki hyvin blogin kirjoittaja on Vivi Wallennius. Blogissa on kaikkia erittäin hyviä ja selkeitä neuvoja ja ohjeita hiuksille. Esimerkiksi kotivinkkejä. Blogissa on hyviä kuvia joihin jokaiseen on selitetty yksinkertaisesti ja selkeästi kaikki tiedot ja mikään ei jää epäselväksi. Blogissa on hyvin jaoteltu kaikkia esimerkiksi nutturat, letit, opetusvideot yms. niistä on hyvä ja helppo löytää kaikki tarvittava.

Kultakutri 27- vuotias nainen helsingistä joka tekee kampauksia yms blogiinsa. Blogi on todella kuvapainotteinen. Siellä ei ole hirveästi selostettu sanoin mutta blogissa on paljon kuvia ja kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta itse kaipaisin sinne selostusta enemmän. Muuten blogi on hyvä ja selkeä ja kampaukset ovat hienoja.

Hiusmuotoilua tunteella on tiimi- Riikan blogi. Blogi sisältää kampauksia. Kampaukset on luokiteltu vuodenaikojen juhlien sunmuiden mukaan. Blogissa on tietty systeemi. Blogi on hyvän näköinen ulkoapäin. Se on muutenkin selkeä. Mutta olisi hyvä että blogissa olisi neuvottu aina kuvan kohdalla että miten kampaus on tehty yms.

 Amatööristä ammattilaiseksi blogia kirjoittaa parturi-kampaaja koulua ensimmäistä vuotta opiskeleva Heta. Blogi on samanlainen aiheeltaan kuin meillä itsellään. Siinä kerrotaan koulussa tapahtuvista asioista ja tekemisistä. Blogi on hyvä ja sieltä on hauska katsoa mitä muissa kouluissa tehdään ja mihin aikoihin.

 Parturi-kampaajan on hyvä seurata blogeja, koska siellä voi olla hyviä ja hauskoja vinkkejä parturi-kampaajalle. Luen itse lifestyle blogeja aika paljon. Pidän oikeastaan kaikenlaisista sellaisista blogeista missä vain kerrotaan itsestään ja omasta elämästä ja myös erittäin paljon muotiblogeista. Mutta enää en hirveästi niin paljoa blogeja seuraa vaan youtube vlogeja.
 

maanantai 15. syyskuuta 2014

ENSIMMÄINEN ASIAKAS

Viimeviikon torstaina saapui ensimmäinen asiakkaani hiuspohjan hoitoon. Asiakkaamme olivat pakan kakkosluokkalaiset. Oma asiakkaani oli erittäin mukava ja hänelle oli kiva tehdä hoitoa. Parasta hoidossa ja loppuehostuksessa oli saada positiivista ja mukavaa palautetta. Siitä tuli hyvä ja mukava mieli ja sai enemmän itsevarmuutta ja rohkeutta seuraavaan asiakkaaseen. 

Olemme myös nyt leikanneet U-muotoa hiuksiin. Eli hiukset ovat edestä hiukan lyhyemmät kuin takaa ja ne pyöristetään takaosaan. Se oli haastavaa koska hiukset piti olla oikean mittaiset. Mutta loppujen lopuksi se onnistui kuitenkin erittäin hyvin ja sain hyvää palautetta opettajalta.

 tässä hiukset ovat märät ja niitä onjo leikattu vähäisen

 tässä lopputulos jossa jo hiukan huomaa kuinka takaa ne ovat vähän pidemmät kuin edestä.

Eilen harjoittelimme etuhiuksien rullaamista oikealle puolelle. Se oli oikeasti tosi kivaa ja hauskaa unohdin ottaa kuvan ensimmäisestä vaiheesta jossa rullat olivat pään päässä. 
tässä kuvassa rullat on föönattu muotoon ja laitettu klipsuilla kiinni jäähtymään.
 kun hiukset on jäähtynyt ne tupeerattiin ja lopuksi vielä silotettiin jolloin hiuksista tuloo tuuheat, kuvassa ei ole ollenkaa siloitteluvaihetta mutta hiukset siis tuloo pinnalta sileäksi ja näyttävät erittäin ilmavilta ja korkeilta.

torstai 11. syyskuuta 2014

HIUSTEN RULLAAMISTA JA LEIKKAAMISTA

Olemme harjoitelleet rullaamista, muotoon kuivaamista ja leikkaamista.
Rullaaminen oli kivaa eikä edes kovin haastavaa.

Ensimmäisessä kuvassa rullat on laitettu päähän ja toisessa ne on otettu pois ja kuivattu muotoon ja annettu jäähtyä muotoon. Rullaaminen oli muuten tosi kivaa mutta rullien välit ja mitat oli vaikea saada tasaisiksi.



 tässä kuvassa hiukset on kastelt.

tässä lopputulos suoraan leikkaamisesta ja sisäänpäin föönaamisesta.